Anime

SAO - Sword Art Online

Yksi valtavirrasta poikkeava anime, jota on helppo vihata tai rakastaa. Kertoo pojasta, joka on yksi onnekkaista SAO:n ostaneista. He kuitenkin joutuvat siihen maailmaan vangiksi. Vain pelin läpäisy vapauttaa heidät sieltä. Eihän siinä muuten olisi ongelmaa, mutta pelissä kuolema tarkoittaa oikeassa elämässä kuolemista.

Nätti piirrustustyyli, todella mukavat hahmot, hitaasti etenevä suhde ja hieno animointi. Pari surullista kohtausta ja hyvin yllättävä loppu. 25 jaksoa kaipaa seurakseen toisen kauden, koska anime oli ylipäätään niin mukava.


Rozen Maiden

Loistava anime loistavilla hahmoilla. Piirrustustyyli on todellakin mieluinen - ainakin minun mielestäni - ja näyttää hienosti kuinka Shinkun ajattelutapa muuttuu ajan myötä. Kysehän on siis Jun pojasta, joka sattuu vastaamaan Hollien korttiin ja joutuu osaksi kahdeksan nuken kilpailuun. Nuket haluavat kovasti tavata isänsä, luojansa. Tämä isä kuitenkin haluaa vain täydellisen nuken, joten tavatakseen isän jonkun nukeista pitää voittaa kaikki muut nuket ja siten todistaa olevansa täydellinen.

Anime, joka on surullinen, hauska, yllättävä ja muutenkin upea. Oma mielipiteeni on siis hyvin positiivinen tästä animesta, jonka olen ostanut DVD:näkin. Oma suosikkini nukeista on Souseiseki ja epämieluisin on Kanaria. Kuitenkin katsomisen arvoinen sarja.



Lisäilen tänne arvosteluja animeista, kunhan saan jotain uusia aikaiseksi katsoa. Saa laittaa ehdotuksia, jos joku haluaa minun arvostelun/näkemyksen animesta. :3 Uusin arvostelu tulee vain lisättyä ylimmäiseksi tällä sivulla, kun en ainakaan vielä ole löytänyt sellaista mahdollisuutta, että uudelle sivulle saisi uuden postauksen. ^^'

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti